Finnair-konserniSivukarttaYhteystiedotEnglishSvenskaGraafit
LiiketoimintakatsausTaloudellinen katsausTietoja osakkeenomistajille

Pääjohtajan katsaus
Finnair lyhyesti
Kannattavaa kasvua ydinliiketoiminnoilla
Avainluvut 2000
Organisaatio
Reittiliikenne
Lomaliikenne
Rahti
Lentotoimintapalvelut
Matkapalvelut
Tukipalvelut
Henkilöstö
Ympäristö
Liikennetietoja
Reittikohteet
Laivasto
Hallintoperiaatteet
Hallintoneuvosto
Hallitus
Johtoryhmä
Tilintarkastajat


Sähköisen lentolipun eli e-lipun teknisten mahdollisuuksien sekä käytön lisääntyminen on muuttanut matkatoimistojen palvelu- ja tuotantoprosesseja. Samalla kun matkatoimistoille syntyy kustannussäästöjä, voidaan asiakkaille tarjota uusia sähköisiä palveluita. Kotimaan liikenteessä e-lipun osuus on 50 prosenttia, kun enimmillään määrä voi olla 70-75 prosenttia kaikista kotimaan lipuista.

Konsernin matkatoimistot ovat kehittäneet internetissä tarjottavia palvelujaan yksittäiskuluttajille avoimista palveluista yritysten käyttämiin extranet-palveluihin. Verkossa tapahtuva kaupankäynti lisääntyy jatkuvasti asiakkaiden tottuessa uuden teknologian tuomiin etuihin.

Matkapalveluihin kuuluu myös matkailun varausjärjestelmätoimittaja Amadeus Finland Oy, jonka osuus on Suomessa noin 95 prosenttia yleisiin paikanvarausjärjestelmiin tehdyistä varauksista. Siksi Amadeus Finlandilla on keskeinen yhteistyökumppanin rooli matkailualalla.

Amadeus palvelee monipuolisesti matkustusketjun osapuolia: matkatoimistoja, palvelun tuottajia, yrityksiä ja yksittäisiä matkustajia. Matkavarauksessa syntyvää tietoa hyödynnetään monipuolisesti koko matkustusprosessin ja toiminnan tehostamiseksi.