Finnair-konserniSivukarttaYhteystiedotEnglishSvenskaGraafit
LiiketoimintakatsausTaloudellinen katsausTietoja osakkeenomistajille

Pääjohtajan katsaus
Finnair lyhyesti
Kannattavaa kasvua ydinliiketoiminnoilla
Avainluvut 2000
Organisaatio
Reittiliikenne
Lomaliikenne
Rahti
Lentotoimintapalvelut
Matkapalvelut
Tukipalvelut
Henkilöstö
Ympäristö
Liikennetietoja
Reittikohteet
Laivasto
Hallintoperiaatteet
Hallintoneuvosto
Hallitus
Johtoryhmä
Tilintarkastajat


Osaaminen on yhtiön avainresurssi

Lentomatkustuksen kysynnän rakennemuutos sekä konsernin rakenteessa tapahtuneet uudelleenjärjestelyt asettivat henkilöstöratkaisuille suuria paineita vuonna 2002.

Syyskuun 2001 tapahtumien seurauksena alaa kohdannut kysynnän lasku pakotti nopeasti voimakkaisiin säästötoimiin. Säästöjen tavoitteeksi asetettiin 115 miljoonaa euroa, mistä henkilöstökustannusten osuus oli vajaa puolet.

Osin neuvottelujen tuloksena, osin työnantajan yksipuolisin toimin syntyi kaikkia henkilöstöryhmiä koskeva ratkaisu, joka toteutettiin vuoden 2002 aikana. Säästämisen tavat vaihtelivat henkilöstöryhmittäin. Lomarahoista luopumalla, myöhentämällä jo sovittuja palkankorotuksia sekä kahden tai neljän viikon lomautuksilla tarvittavista säästöistä voitiin pääosin sopia. Näin voitiin osaamisen säilyminen yhtiössä varmistaa.

Henkilöstöhallinnossa käynnistettiin työskentely hallinnollisten toimintojen tehostamiseksi ja siten kulujen vähentämiseksi. Toimilla toteutetaan liiketoimintastrategian linjausta, jonka mukaan keskitytään ydinliiketoimintoihin ja järjestellään niitä tukevat toiminnot mahdollisimman tehokkaalla tavalla.