 | Vaikea vuosi takana ja edessä
"Nyt on varmistettava, että pääsemme terveenä vaikean kauden yli". Näin kirjoitin vuosi sitten tässä katsauksessa. Siinä me onnistuimmekin vuonna 2002, mutta vaikea kausi kuitenkin jatkuu pidempään kuin odotimme.
Lentoliikennne kärsii aina ensimmäisten joukossa talouden taantumasta ja se on viime vuosina käynyt läpi valtavan murroksen, jollaista alalla ei ole aikaisemmin nähty. Maailmanpoliittista tilannetta leimaava epävarmuus ja terroriuhat heijastuvat tietysti nekin talouteen, ja sen myötä lentoliikenteeseen. Kaikki ovat odottavalla kannalla, jolloin taloudellinen toiminta taantuu ja matkustus vähenee.
Tilanteen vakavuutta kuvastavat ne uskomattomilta kuullostavat luvut, jotka kertovat, että maailmanlaajuisesti lentoyhtiöt ovat kahden viime vuoden aikana tehneet enemmän tappiota kuin edellisten 45 vuoden aikana yhteensä voittoa.
|  | 

 |  |