Finnair-konserniSivukarttaYhteystiedotEnglishSvenskaGraafit
LiiketoimintakatsausTaloudellinen katsausTietoja osakkeenomistajille

Pääjohtajan katsaus
Finnair lyhyesti
Kannattavaa kasvua ydinliiketoiminnoilla
Avainluvut 2000
Organisaatio
Reittiliikenne
Lomaliikenne
Rahti
Lentotoimintapalvelut
Matkapalvelut
Tukipalvelut
Henkilöstö
Ympäristö
Liikennetietoja
Reittikohteet
Laivasto
Hallintoperiaatteet
Hallintoneuvosto
Hallitus
Johtoryhmä
Tilintarkastajat


Vaikea vuosi takana ja edessä

"Nyt on varmistettava, että pääsemme terveenä vaikean kauden yli". Näin kirjoitin vuosi sitten tässä katsauksessa. Siinä me onnistuimmekin vuonna 2002, mutta vaikea kausi kuitenkin jatkuu pidempään kuin odotimme.

Lentoliikennne kärsii aina ensimmäisten joukossa talouden taantumasta ja se on viime vuosina käynyt läpi valtavan murroksen, jollaista alalla ei ole aikaisemmin nähty. Maailmanpoliittista tilannetta leimaava epävarmuus ja terroriuhat heijastuvat tietysti nekin talouteen, ja sen myötä lentoliikenteeseen. Kaikki ovat odottavalla kannalla, jolloin taloudellinen toiminta taantuu ja matkustus vähenee.

Tilanteen vakavuutta kuvastavat ne uskomattomilta kuullostavat luvut, jotka kertovat, että maailmanlaajuisesti lentoyhtiöt ovat kahden viime vuoden aikana tehneet enemmän tappiota kuin edellisten 45 vuoden aikana yhteensä voittoa.